Postaukset

Bloggaajien pelkoja


Mitä bloggaajat pelkäävät turhaan -postauksen innostamana kysyin blogisisarilta mitä he pelkäävät.


Mitä bloggaajat pelkäävät




"Ruokablogissa kun kehittelee reseptejä niin se että kirjoittaessa reseptiin on jäänyt jokin virhe (periaatteella 5 desiä jauhoja 2 desin sijaan), jolloin lukijan kokeillessa reseptiä se epäonnistuu täysin. Myös esim. gluteenittomissa reseptissä olisikin epähuomiossa jotain gluteenillista, kokisin silloin vastuun olevan tavallaan itselläni."


"Mä pelkään etten osaa enää tuottaa sisältöä mikä kiinnostaa ketään ja se on osasyy tähän blogihiljaisuuteen. Pelottaa myös monen postauksen julkaisussa se, että onko se jollekin sukulaiselle ongelma."


"Esittelen blogissani uniikkeja tekemiäni käsitöitä, mitäpä jos joku toinen on keksinyt saman idean jo aikaisemmin. Syyttääkö hän minua idean kopionnnista? Mitäpä jos joku esittelee minun ideani omanaan? Mitäpä jos joku ottaa saman nimen käyttöönsä kuin minun blogillani on?" Kangaskorjaamolla


"Sitä, ettei kukaan luekaan blogia, että jos se onkin huono. Toinen on, että nyt kun.blogissani oli arvpnta, niin mitäs jos kukaan ei osallistukaan. Onneksi kuitenkin sain useita osallistuneita arvontaani."


"Negatiivinen tai hyökkäävä vastaanotto. Varsinkin henkilökohtaiset postaukset jännittävät todella paljon. "


"Paskakommentit. Olet huono äiti kun harrastat noin paljon, olet lihava, vaatteesi ovat tavallisia, miksi niitä esittelet. Samalla kun toivoo kommentteja, panikoi niiden laadusta."


"Murtovarkaat. Esittelen kuitenkin vapaa-ajan asuntoamme ja työkaluja."


"Mitä jos joku toinen kirjoittaa aiheesta heti perään paremmin, mitä jos olen huonompi kuin muut."



2 kommenttia:

  1. Pelättävää tuntuu olevan nykyään entistä enemmän. Kaikesta saan revittyä stressiä. Blogin kirjoittamisesta tulee helposti myös pakkopullaa jos liikaa joutuu pohtia kaikkea, kuten vaikka niitä lukijoiden kommentteja, lukuja ja tilastoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Blogi on mukava harrastus, mutta jos on kunnianhimoa, se voi muuttua taakaksi.

      Poista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)