Postaukset

Oletko sinäkin blogien vietävissä?



Ostin tänään ihanan Kotiblogi-lehden. Lehti saikin minut miettimään miten paljon blogit ovat vaikuttaneet minun ajatteluuni, valintoihini ym.

Tässä onkin sinulle rennosti koottu lista (suomalaisista) blogeista, jotka ovat vaikuttaneet minuun jotenkin. 


Miten blogit vaikuttavat


Näin eräässä Kotipalapelin postauksessa valkoista Polar-näkkileipää. Se oli visuaalisesti niin kaunista, että oli seuraavana päivänä pakko mennä lähikauppaan sitä ostamaan. Nyt meillä on sitä aina. Se on NIIN hyvää. 



Ihanan ystäväni kynsiblogi on upea! Vaikka en itse osaa kynsille tehdä muuta kuin laittaa yhtä väriä lakkaa (ja repiä sen irti parin päivän päästä), niin hänen upeita taideteoksiaan on mukava katsella. 
Päädyin myös ostamaan kaksi kynsilakkaa luettuani hänen blogiaan. Mavalaa ja sellaista "röpelöistä" IsaDoraa.



Tainalla on aina niin kauniita kukkia blogissaan, että ihan kukkakateus iskee. Erään kevätpostauksen jälkeen marssin lähikauppaan ja ostin tulppaaneja. Olen päättänyt, että kun minulla on oikea työpaikka, niin minäkin ostan kukkia perjantaisin. 



Yksi ainut postaus riitti siihen, että laitoin tuorepuuron tekeytymään jääkaappiin. Etsin vielä täydellistä puuroyhdistelmää, mutta eiköhän se löydy!



TÄMÄ postaus sai minut pohtimaan ulkonäköä.  



NÄIDEN kuvien takia pyrin etsimään persoonallisia yöpaikkoja matkoillamme. 



Kiitos Kemikaalicoctailin olen menettänyt yöunia pohtiessani mitä myrkkyjä elimistööni laitan. Tämä blogi on sellainen ihana/kamala -kokemus tälläiselle idealistille, joka tuohtuu helposti ja kokee suurta ahdistusta jos ei voi tehdä epäkohdille (juuri) mitään. Alumiinia sisältävät dödöt on tällä hetkellä inhokkini. Yritän kuumeisesti etsiä luonnonmukaista dödöä, joka ei muuta kainaloitani punaisiksi miniperunamaiksi.


Miten blogit ovat vaikuttaneet sinuun? 



7 kommenttia:

  1. Jee! Onpa mukava löytää itsensä tällaiselta listalta, sillä olen kyllä saanut niin monta ideaa ja myös niitä ostoajatuksia blogeista, ettei niitä varmaan pystyisi edes luettelemaan!;D Ainakin omat kirjoitukseni ovat vilpittömiä, eivät mitään piilomainoksia. Jos joskus vielä pääsen tekemään jotain kivaa yhteistyötä jonkun yrityksen kanssa, niin varmasti sitten kerron sen avoimesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saat mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita! Kannattaa itse ottaa yhteyttä :)

      Poista
  2. Kyllähän ne blogit vaikuttaa, mutta mun mielestä ainoastaan hyvällä tavalla :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä blogit vaikuttavat - tilasin juuri valurautapadan, kun näin sellaisessa tehdyn ihanan pataruoan postauksen :) Ja sinun blogisi on antanut paljon vinkkejä - kiitos niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet löytänyt vinkkejä Kivemmasta blogista!

      Mä en luopuisi meidän Kermansaven padasta! Pataruoat on niiiiin herkullisia :)

      Poista
  4. Mutta vaikuttavat blogit toiseenkin suuntaan; liian monessa sisustusblogissa nähty asia voi alkaa tuntua kulutetulta. Mutta useimmiten otan vaikutteita blogeista, kuin päinvastoin.

    VastaaPoista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)