Postaukset

Miksi minä en unelmoi bloggaamisesta ammattina


Eikö olisikin ihanaa, jos voisi elättää itsensä bloggaamalla? Eikö olisi ihanaa, jos ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin blogata?

Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt mielessäni vuodesta 2010 saakka. 2010 perustin englanninkielisen blogini ja tutustuin amerikkalaisiin ammattibloggaajiin. Heidän maailmansa tuntui niin inspiroivalta ja vapaalta. 

Mitä enemmän olen leikitellyt ajatuksella ja etsinyt tietoa aiheesta, sitä enemmän tiedän, ettei ammattibloggaaminen ole minun juttuni. Nyt voin sanoa rehellisesti, että en haluaisi olla ammatiltani bloggaaja.

Tässä 4 syytä miksi:


Bloggaamisesta työ? Miksi en halua olla ammattibloggaaja


1. Kokonaisen toimituksen työt yhdellä ihmisellä


Blogit ovat tietyssä mielessä kuin aikakausilehtiä. Ero kuitenkin on, että aikakausilehteä tekee suurijoukko ammattilaisia. Löytyy päätoimittajaa, toimittajaa, AD:ta, assistenttia, tuottajaa, valokuvaajaa, graaffistasuunnittelijaa,  sihteeriä, visualistiryhmää... Jos olisin ammattibloggaaja, tekisin yksin kaiken.
Teenhän toki niin nytkin, mutta minun ei tarvitse tuottaa sisältöä liukuhihnan tavalla, jos en halua.


2. Pakkopostaaminen


Kun selvisin blogiburnoutista, päätin etten halua postata niin kutsuttuja täytepostauksia. Eli en halua postata vain siksi, että pitää. Jos bloggaa ammatikseen, pitää. Sinulla on velvollisuuksia yhteistyökumppaneiden ja -projektien takia. Blogissasi pitää olla paljon merkityksellistä liikennettä, että voit saada blogistasi elannon. Liikennettä tulee postaamalla - paljon.


3. Blogivisioni


Blogivisioni ei kovinkaan helposti käänny ja väänny sellaiseksi, joka olisi kaupallinen. En pystyisi tekemään jatkuvasti postauksia, joissa kertoisin tuotteista tai palveluista. Olen erittäin nirso blogiyhteistöiden suhteen. En ole ottanut vastaan kuin kourallisen projekteja. Kivemman blogin luonne ja tunnelma muuttuisi täysin. En halua sitä.

Haluan painottaa, että 3. kohdalla en tarkoita, että kaupallisen yhteistyön tekeminen olisi väärin ja blogit joissa on yhteistyöpostauksia olisi huonoja. Tarkoitan, että se ei sopisi minulle ja Kivempaan blogiin.



4. En voi pakottaa luovuutta


Minulle hirveän tärkeä sitaatti, joka muistuttaa minua blogivisiostani on:

Kirjoittaminen on helpompaa, kun on jotain sanottavaa. 

Koen ahdistusta, jos minun pitää kirjoittaa, ilman ideaa. En ole oppinut vielä pakottamaan luovuutta. Luulen siis, että ammatibloggaaminen olisi suurimmaksi osaksi ahdistavaa. Jatkuva postauksien julkaisemisen pakko muuttaisi postaukseni ideattomiksi ja minulle merkityksettömiksi diiba daabaksi. Minulla ei todellakaan ole koko ajan sanottavaa, joten kirjoittaminen olisi hirveää pakkopullaa.




Tässä mielenkiintoisia postauksia ja artikkeleita ammattibloggaamisesta:








Mitä ajatuksia postaus herätti sinussa, rakas lukija? Unelmoitko sinä ammattibloggaamisesta?





14 kommenttia:

  1. Tavallaan unelmoin. Minulla on hieman kokemusta toimittajatöistä ja valokuvaan harrastuksekseni, niin aika jouhevasti noita hommia on osannut yhdistellä blogijuttuja varten. Oman Uuttaja-blogini aihepiiri on toisaalta sellainen, että työksi aiheesta bloggaaminen voi olla pieni mahdottomuus (blogin aiheena siis kahvi, tee ja kaikki niihin liittyvä).

    Tällä hetkellä minua ei haittaisi, vaikka blogistani tulisi minulle ammatti. Mutta on myös päiviä että olen onnellinen saadessani kirjoittaa sitä vapaasti ilman stressiä siitä, että siitä tulisi elanto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Juuso! Mukava, että pistäydyit blogissani. Sinulla on mukavan kutkuttava niche-blogi. Ihan huippu, vaikken itse kahvia juokkaan. Arvostan blogeja, joissa näkyy kirjoittajan intohimo :)

      Mukavia kahvisia blogihetkiä. Eihän sitä koskaan tiedä mihin blogipolkusi johtaa :)

      Poista
  2. Samanlaisia fiiliksiä! "Pakkopostaamiseen" liittyis myös se että pitäis postata nimenomaan lukijoita tuovista aiheista eikä välttämättä siitä mistä sillä hetkellä haluaa. Mun listassa olisi lisäksi kohta 5: Tykkään nykyisestä työstäni enkä haluaisi luopua siitä ammattibloggaamisen takia. Toki välillä haaveilen että blogi vois joskus tuottaa pientä taskurahaa, mutta enempään ei hinkua ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todellakin allekirjoittaa kohdan 5! Rakastan työtäni. Taskurahasta minäkin haaveilen ja välillä haave toteutuukin :)

      Poista
  3. Maanantaiaamua! Kiva harrastus menettäisi hohtonsa, jos sille tulisi tiukka kehys. Nyt oman tien kulkijana voi astella haluamaansa itselle sopivasn tahtiin noukkien houkuttelevia, inspiraation hetkiä. Aitouteni kärsisi, jos joutuisin työstämään blogia jonkun muun kriteerien ahdistamana. Valokuvat ovat minulla useimmiten alkusysäys. Blogimaailmassa on ihaninta se, että erilaisuus on rikkaus. Kivaa lokakuuta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Erilaisuus tosiaan on rikkaus blogimaailmassa, ja oikeassa maailmassakin. Blogi menettää kiinnostavuuden jos se on kopio toisesta...

      Poista
  4. Joskus on itsellä erittäin ohimenevästi välähtänyt ajatus jonkun asteisesta ammattibloggaamisesta, mutta olen ihan heti tajunnut ettei se minun juttuni olisi ja juurikin noista samoista syistä, jotka edellä luettelit. Haluan pitää ohjakset omissa käsissäni, blogata siitä kuin haluan ja silloin kuin haluan.
    Aurinkoista ja hyvää syksyä sinulle 🌞🌝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Arja! Aurinkoista ja mukavaa blogisyksyä sinullekin. Blogataan ylpeästi oman pään mukaan :)

      Poista
  5. Todella hyvä postaus!

    Tuntuu, että nykyään todella moni haluaa bloggaamisesta itselleen ammatin ja en ihmettele sitä laisinkaan. Jos alasta ei tiedä voi se vaikuttaa todella hohdokkaalta (mitä se ei kyllä todellakaan aina ole). En pidä itseni myymisestä ja markkinoimisesta, sen takia saan jättää haaveet bloggaamisesta ammatikseni taka-alalle. Muutenkin juuri tuo blogiburnout tulee minulle todella herkästi jos hauska ja inspiroiva tekeminen menee pakkopullaksi ja siihen, että miettii mistä saa rahat / yhteistyöt seuraaville kuukausille elämiseen.

    Oli kyllä ihana lukea kerrankin ajatuksia tältä kantilta sinulta ja muista kommenteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että postaus ja kommentit kolahtivat :) Suojellaan itseämme blogiburnoutilta!

      Poista
  6. Toisaalta ammattibloggaamisessa houkuttelisi tietynlainen vapaus verrattuna "normaaleihin" töihin.... Se on kuitenkin kivempaa, että nyt voin jättää postaamatta jos en ehdi tai jaksa kirjoittaa eikä tarvitse hankkia yhteistöitä rahan saamiseksi, kun nykyisessä työssä on säännöllinen ja varma palkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaus kiinnostaa minuakin ja yrittäjyys :) Mutta kun seurailee ammattibloggaajia, jotenkin tuntuu, että työmäärä olisi jotenkin luovuutta kuluttavaa.

      Poista
  7. Hyvä aihe, jota olen miettinyt paljon (eipä sillä, että omassa pikkuruisessa blogissani olisi ainesta enempään miettimiseen :D ). Mutta mitä enemmän olen miettinyt, sitä selkeämmin tiedän, että EN haluaisi olla ammattibloggaaja. Ei siinä ole sen enempää vapautta kuin palkkatyössäkään. Sen lauluja laulat, jonka kuusen juurella seisot. Eli ei se raha ammattibloggaajallekaan tule suoraan seinästä, vaan työnantajia ovat ne rahoittajat ja sitten olisi pakko kumarrella kaikenlaisten kaupallisten hömpötysten suuntaan.

    Kun bloggaa vain harrastuksekseen, saa sanoa mitä itse haluaa eikä tarvitse alistua kirjoittelemaan huulipunista tai vessaharjoista yhteistyökumppaneiden mielihalujen mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä. Bloggaaminen ammattina kuulostaa vapaudelta. Mutta mitä se vapaus sitten loppupelissä on :)

      Poista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)