Postaukset

Mistä löytää inspiraatiota



Inspiraatio: innoitus, taiteellinen luomisvire




Inspiraatio sanana on mielestäni kokenut suuren inflaation. Tuntuu, että se nykyään tarkoittaa jotain ihanan tyylistä. Minusta se on merkityksellisempää.

Rakastan inspiraatiota, mutta vain pidän sen pullamössöversiosta. Aloin pohtia millaisista asioista ja tilanteista olen saanut innoitusta, taiteellista luomisvirettä. Keksin 5 asiaa.


1. Pysähtyminen ja tylsistyminen


Olen kirjoittanut blogissa jo aiemminkin miten tärkeää tylsyys on aivoillemme ja luovuudelle. En usko, että pystyisin elämään täysjärkisenä, ilman minun tylsyyshetkiäni. Suurin osa ideoistanikin jäisi syntymättä, nimittäin köllöttely sängyllä ja katse katossa vaellellen lauantaisin jostakin syystä saa luovuuden valloilleen.



2. Hengenheimolaiset


Ei ole hirveästi parempaa kuin istuskella iltapalapöydässä toisen ihmisen kanssa, joka on yhtä innostunut luomisesta kuin sinäkin. Keskustelu soljuu ja ideat sinkoilevat rohkeasti ympäriinsä. Kutsun tällaisia luomisen ystäviä hengenheimolaisiksi. 

Mistä hengenheimolaisia löytää? Mielenkiintoinen kysymys. Minä olen löytänyt hengenheimolaisen isosiskostani. Hän on esikuvani kaikessa luovassa. Blogimaailmassa hengenheimolaisia olen löytänyt luomalla blogisuhteita bloggaajien kanssa, joiden blogi tai blogipersoona on puhutellut minua jotenkin. 


3. Visuaaliset virikkeet


Olen aina rakastanut kauniita ja mielenkiintoisia maisemia, kaupunkeja, rakennuksia, esineitä... 

En ihmettele, että New York on monen elokuvan tapahtumapaikka. Sen rosoinen kauneus sai minutkin pauloihinsa ja mieleni muovaamaan tarinoita toisensa jälkeen. En myöskään ihmettele miksi niin monet joensuulaiset istuvat kahvikupposen ääreen Taitokorttelin kahvilassa. Siellä on ihana olla, katsella ja ihastella elämää. Minä otin sinne aina mukaan kynän ja lehtiön.

Myös Ateneum on järisyttävän inspiroiva kokemus joka kerta, kun sinne pääsen. 


4. Kysymykset


Usein hyvin arkiset ja tylsätkin asiat muuttuvat mielenkiintoisiksi, kun niitä pohdiskelee uusista näkökulmista. Rakastan kyseenalaistamista. Ja "mitä jos?" -kysymyksiä. Toinen rakas kysymys minulle on: "Miten tämän voisi tehdä eri tavalla?"


5. Ääni


Olkoon kyse sitten valkoisesta kohinasta, sateen ropinasta, kahvikuppien kilinästä tai musiikista, äänet herättävät minut eloon. Jokin aika sitten istuin katetulla patiolla ja kuuntelin kuinka Kiira riehui ympärillä. Myrksyn äänet olivat yhtä aikaa kauniita ja selkäpiitä karmivia. Teki mieli luoda jotain!



Minkälaisista asioista sinä saat inspiraatiota?



6 kommenttia:

  1. Inspiroidun mm. mielenkiintoisista ihmisistä, eletystä elämästä ja itseäni kiinnostavista asioista :)

    VastaaPoista
  2. Inspiroidun luonnosta, varsinkin taivaasta. Harrastan mm. maalaamista, joten senkin takia oikeastaan luontoa tulee tarkasteltua todella usein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Minustakin taivaassa on jotain inspiroivaa. Kauniita muotoja ja värimaailma!

      Poista
  3. Kokonaisvaltaisista elämän ihmeistä ja pienen pienistä hetkistä löytyy i:ta... Joutilaisuus saa minullakin inspiraation viriämään. Ihana kirjoituksesi inspiroi! Kiitos! Tuija

    VastaaPoista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)