Postaukset

Blogitrendit 2017


Viimeisimmässä Mitä blogimaailmassa tapahtuu -postauksessa lupailin tätä postausta. Eli minun ja vähän muidenkin veikkailuja vuoden 2017 blogitrendeistä.


Mutta ennen kuin päästään vuoteen 2017, tehdään vielä pikakelaus 2016 vuoden blogitrendeistä (suomalaisessa blogimaailmassa).


1. Blogien design muuttui enemmän nettisivumaiseksi
2. Yhä useampi investoi ammattilaisen koodaamaan designiin
3. Videot saivat jalansijaa postauksissa perinteisen tekstin ja kuvan rinnalla


Vuoden 2017 blogitrendit



Kivemman blogin veikkaukset vuoden 2017 blogitrendeistä


1. Bloggaamisen some-puoli nousee

Yhä useampi bloggaaja alkaa käyttää blogia vain yhtenä keinona tuottaa sisältöä seuraajilleen. Some-kanavia hyödynnetään aina vain taidokkaammin ja ne eivät ole enää pelkästään olemassa olevien postauksien mainostamispaikkoja. 


2. Blogien kommentointi vähenee

Tämä ei tarkoita ainoastaan sitä, että blogeissa kävijät jättäisivät entistä vähemmän kommentteja postauksiin. Sekin toki pitää paikkansa, mutta kansainvälisessä blogimaailmassa on näkyvissä, että useampi bloggaaja ei enää toivo kommentteja blogiinsa vaan some-huomiota. Blogien kommentointimahdollisuus on siitä syystä monista blogeista poistettu.


3. Tarinallisuus lisääntyy

Storytelling näyttää olevan tällä hetkellä kuuma aihe markkinoinnissa. Niin myös  kansainvälisessä blogimaailmassa. Uskon, että ajatus siirtyy myös suomalaisiin blogeihin vielä vahvemmin tänä vuonna. 


4. Bloggaajakunta vanhenee

Blogin perustaminen ei ole enää niin "coolia" kuin on aiemmin ollut. Nuoremman sukupolven intohimo kiteytyy esimerkiksi IG:ssä ja Vlogeissa. Uudet kanavat mahdollistavat nykyteinin itseilmaisun paremmin kuin blogi. Perinteisten bloggaajien keski-ikä alkaa siis nousta.



5. WP ja Squarespace kasvattavat suosiotaan myös pienten bloggaajien keskuudessa

Yhä useampi haluaa panostaa bloggaamiseen ajan käyttämisen lisäksi investoimalla siihen rahaa. Maksulliset blogialustat ovat houkuttelevia visuaalisen sulokkuutensa takia.


Tässä oli Kivemman blogin veikkaukset. Seuraavaksi on vuorossa alan ammattilaisen veikkaukset vuoden 2017 blogitrendeistä. 


Laura Ahonen on sosiaalisen median ja digitaalisen markkinointiviestinnän rautainen ammattilainen, jolla on taskussa tohtorin tutkinto ja vaikuttava CV. 

Hänen kyytiinsä kannattaa hypätä blogissa, Twitterissä ja LinkedInissä


Laura Ahosen veikkaukset vuoden 2017 blogitrendeistä


1. Laatu nokittaa määrän

Yksittäisiin blogiartikkeleihin panostetaan yhä enemmän. Postausten aiheita ja näkökulmia puntaroidaan hartaasti, eikä blogin linjauksen kanssa tehdä kompromisseja. Sisältöjä halutaan luoda laatu, ei määrä edellä. Laadukkaan ja johdonmukaisen sisällön kautta bloggaajat pystyvät rakentamaan brändiään asiantuntevina toimijoina ja näkemyksellisinä edelläkävijöinä. Laatu tuo uskottavuutta ja vaikuttavuutta ja nostaa koko blogikentän profiilia ja merkitystä myös mainostajien näkökulmasta.


2. Sosiaalinen kuuntelu luo ymmärrystä

Blogi on ohjauskeskus, jonka sisältöjä bloggaajat levittävät omiin some-avaruuksiinsa. Some auttaa bloggaajia tavoittamaan uusia yleisöjä ja ymmärtämään seuraajiaan paremmin. Analytiikan käyttö arkipäiväistyy. Some-kanavat kertovat bloggaajille, mitkä sisällöt saavat vastakaikua ja herättävät vuorovaikutusta. Sosiaaliset signaalit auttavat bloggaajia pysymään kohdeyleisönsä pulssilla ja tarttumaan kiinnostaviin aiheisiin.


3. Visuaalisuus puree

Sanassa on voimaa, mutta niin on kuvissa ja videoissakin. Yhdessä eri sisältömuodot antavat bloggaajille vapaat kädet ilmaista itseään ja rakentaa omannäköisiä blogimaailmojaan. Erottuakseen massasta blogeilla tulee olla oma identiteetti ja visuaalisuus on omiaan tunnistettavan fiiliksen luomisessa. Videoiden kautta bloggaajat tulevat yhä lähemmäksi yleisöjään. Aitous ja totuudellisuus erottavat jyvät akanoista.




Millaiselta sinun blogivuotesi 2017 tulee näyttämään? Oletko itse huomannut suomalaisessa blogimaailmassa trendejä, joita ei tässä postauksessa näkynyt?


6 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja, osan olen itsekin huomannut. Tosin seuraan hieman alemman ikäluokan tekstejä, ja olen huomannut, että vanhempien ja nuorempien bloggaajien blogitrendit ovat aika erilaisia ja eritasolla :)

    toverit.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Hyviä veikkauksia, komppaan! Mun blogivuosi 2017 näyttää hyvin avoimelta. :D Kahtena aiempana vuodenvaihteena on ollut aika selvät visiot tulevasta, mutta nyt edessä näkyy valkoinen pilvi. Katsotaan, mihin suuntaan pilvi johtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan pilvessä :D :D Eli edessä on mielenkiintoinen ja yllätyksellinen blogivuosi :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen tämä blogi! Paljon hyviä ajatuksia, kehitysideoita, miellyttävä ulkoasu ja olen varma, että täältä tulen löytämään hyviä vinkkejä jatkossakin blogin kehittämiseen! Kiitos jo näistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Minna! Ihana kuulla, että blogini on tehnyt sinuun positiivisen vaikutuksen. Blogin kehittäminen on kyllä inspiroivaa puuhaa :)

      Poista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)