Blogimaailmassa tapahtuu


1. Blog-tember alkaa!


Blog-tember on englanninkielisen blogimaailman yksi syksyn kohokohdista. Se on muodostunut jo aikamoiseksi ilmiöksi ja nyt Bailey järjestää sen jo kolmannen kerran. Eli kannattaa käydä vilkaisemassa olisiko Blog-tember sinun juttusi.



2. Kivemman blogin Google Analytics -valmennus


Kivemman blogin Google Analytics -valmennus on tällä hetkellä täynnä. Olen varannut yhden paikan tulevaa arvontaa varten (ole siis kuulolla). Seuraavat vapaat paikat aukeavat lokakuun lopussa. Suosittelen varaamaan itsellesi valmennuspaikan pian ettei paikat mene nenäsi edestä.





3. Lempiblogijuttuja Etsyssä 


IhanaBlogin blogikalenteri
DEEZdutchin blogimuki
spellandtellin blogitaulu



4. Elokuun #Listahaaste


Elokuun #Listahaaste on meneillään! Olet erittäin tervetullut listailun ihanaan maailmaan minun ja Satun kanssa.



5. Blogikysely 2016


Kivemman blogi blogikysely 2015 antoi meille bloggaajille paljon tärkeää sisäpiiritietoa, jonka avulla olemme voineet kehittää blogejamme. Nyt olisi vuoden 2016 kyselyn aika. Tällä kertaa kysely on tarkoitettu bloggaajille. 

Käytäthän muutaman hetken vastaamiseen ja ehkä voisit jakaa linkin blogitutuillesi. Kyselyn voit tehdä alla tai TÄÄLLÄ.



Laadi oma käyttäjäpalautekysely



Mrs K

7 kommenttia:

  1. Moikka Minttu! Olisin vastannut kyselyyn, mutta tuo monivalintaosio ei suostunut aukeamaan kokonaan, en saanut sitä venytettyä tms...Nimim. käsi;D
    Tää on kiva postausidea! Sopii loistavasti Kivempaan blogiin.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Näköjään kaikilla selaimilla Survey Monkey ei laita monivalintoja automaattisesti allekkain jos ei mahdu. Muutan sen nyt heti :)

      Poista
  2. Kyselyyn vastattu! Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia. Mielenkiintoinen tuo blog-tember, en olekaan koskaan aiemmin kuullut tuosta. Tosin seuraan hirveän vähän ulkomaisia blogeja. Tiedätkö kulkeeko tuo jollain toisella nimellä suomeksi/suomenkielisissä blogeissa vai ihan samalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! En ole Blog-temberiin törmännyt suomalaisissa blogeissa.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen tuo kysely. Vastaillessa tuli samalla itsekin mietittyä kaikenlaista, kuten millainen minun blogiminäni on ja millaisen kuvan itsestäni annan. Jänniä juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että vastasit! Mahtavaa, että jo vastausprosessi oli mielenkiintoinen :)

      Poista
  4. Vastasin kyselyyn ja odotan innolla tuloksia. Tämä on mielenkiintoinen aihe, kuten varmasti jokaiselle bloggaajalle. :) Kiitos!

    VastaaPoista

Olisin erittäin otettu jos jättäisit minulle kommentin :)

Instagram